Uusissa tiloissa

Share |

Torstai 10.2.2011 klo 12:31 - Salli


Pakkasenpirteää helmikuuta!

Muuttomme onnistui hyvin. Mahduimme hyvin uusiin tiloihimme Marimekon myymälän takaosaan ja yhteistyö on alkanut todella mukavissa merkeissä.

Uusia tuotekuvia lisäsin juuri Spring 2011 -kuvakansioomme. Tiina on ollut viime aikoina tuottelias. Olemme yrittäneet vähentää helmipurkkien määrää tarkoituksella saada valikoima näkyvämmin esille, ja mielestäni nyt ovat paremmin esillä. Purkinpohjahelmiä on edelleenkin poistopusseissa. Myös olen vääntänyt näistä pienistä eristä koruja, mutta ovat edelleen täällä kotona. Ystävänpäivälahjoiksi on tarjolla sydänkoruja 25% alennuksella. Jos sydän on valmiiksi ripustettu mokka-, nahka- tai organzanauhaan, myös nauhasta saa 25% alennuksen (norm. 5,-). Uusia 20 mm hopeafoliosydämiä myös tarjolla. Tule hakemaan omasi. Nyt kannattaa ostaa varastoon tulevia tarpeita varten.

Pajapöytämme on myös valmiina askartelijoita odottamassa. Pöytä on nyt siinä määrin pienempi, että pidämme pajaryhmän ylärajana 8 henk. Tuolit on korvattu hiukan korkeammilla jakkaroilla. Toivottavasti on toimiva ratkaisu.

Ne, jotka edellisessä myymälässämme kävivät, muistanevat, että meillä oli tarjolla myös neuleita. Nyt siihen ei enää ole mahdollisuutta, mutta jos joku on vailla vauvan villapukuja, voimme välittää tekijän yhteystiedot. Alla kuva tyttövauvan haalarista. Kutojalle voi myös esittää erityistoiveita koon, värin ym. suhteen.

 

vauvan_villapuku.jpg

 

Avainsanat: helmikurssi, helmiaskartelu, helmikauppa, helmiblogi


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: