Pitkästä aikaa

Share |

Torstai 17.3.2011 klo 18:59 - Salli


Jos ihmettelette, miksi nettisivuillemme ei ole viime aikoina tullut uusia kuvia, voin kertoa, että se johtuu teknisistä vaikeuksista. Uusimmat korumme löytyvät facebookista Helmihattu-profiilin kuvakansioista.

 

Helmet ovat viime viikkojen ajan sananmukaisesti vieneet jalat altani, ja siksi kirjoittelukin on jäänyt. Tuskallinen hermosärky selässä ja oikeassa jalassa ei ole antanut yön eikä päivän rauhaa. Ehkä pari viattomalta näyttänyttä liukastumista ja kaatumista ovat olleet osasyyllisiä. Koruja on siitä huolimatta syntynyt viime viikkoinakin. Meilahden sairaalan Raviolin eteistilaan olemme tulossa 4.4. myymään, ja tätäkin silmällä pitäen on tehty kevättuotteita.

 

Mikäs sen mukavampaa kuin rauhallinen ”haahuilu” kotona helmien keskellä, kun muuhun ei pysty. Mielessä on käynyt, olenko ehkä kuitenkin perinyt edesmenneen isoisäni Juho-suutarin huonot lonkat jotka tulivat perintönä puolelle hänen 6-päisestä lapsikatraastaan. Ehkäpä tämä näpertelykin on perintöä siitä suunnasta. Äitini on muistellut että Juho oli hyvä suutari mutta hiukan laiskanpulskea: yksi saapas syntyi nopeasti mutta sitten hän otti paperinpalan ja alkoi tehdä jotain laskutoimituksia. Ihan niin kuin tässä olisi jotain tuttua…

 

Ja lopuksi, jostain erittäin kaukaisesta lapsuudesta, Juho-papan lähettämä onnittelukortti nimipäivänäni.

Sen myötä toivotan kaikille ihania kevätpäiviä helmiaskartelun parissa.

 

hania_1472.jpg

Avainsanat: helmikurssi, helmiaskartelu, helmiblogi


Kommentit

24.3.2011 3:58  factory coach outlet

Thank you for yor post!it is amazing!i like it!


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: